Koska näitä uusia topiceja on putkahdellut viimeaikoina vähän enemmänkin, olisi varmaan hyvä laittaa ihan pienenpientä ohjeistusta siitä, miten kannattaa toimia, jos ei halua topiciaan poistettavan.
0. Pohdi ensin pitkään ja hartaasti, onko suunnittelemassasi topicissa ylipäätään mitään järkeä.
1. Tarkista huolellisesti, ettei samanlaista tai vastaavaa topicia ole vielä tehty.
2. Ellei kyseessä ole
erittäin tunnettu teos, joka varmasti herättää keskustelua, älä avaa uutta aihetta jokaiselle leffalle ja kirjalle, josta pidät. Anime & manga, musiikki ja pelit ovat asia erikseen, koska niille on kullekin varattu oma fooruminosansa, mutta esimerkiksi kirjakeskustelulle riittää oikein hyvin se yksi topic.
3. Mieti kahteen kertaan, mihin foorumin osioon topic kuuluu. Topicceja on ärsyttävää siirrellä osiosta toiseen.
4. Kiinnitä huomiota otsikon kieliasuun. Otsikko alkaa isolla alkukirjaimella
eikä sen perään tule pistettä. Huutomerkki ja kysymysmerkki sopivat toisinaan tilanteeseen, mutta ei pelleillä niidenkään kanssa. Jos topicin nimi sisältää erisnimen, kuten esimerkiksi vaikkapa Tomb Raider, muistathan rämpyttää shiftiä senkin kohdalla. Hyväkin aihe jää helposti vähälle huomiolle, jos se on paketoitu näin:
mikä tombriderin hahamo olisit.5. Käytä aikaa aloitusviestin kirjoittamiseen. Esittele topicin idea hyvin ja
kerro heti alkuun omia ajatuksiasi. Kiinnitä myös huomiota kieliasuun. Aloitusviestillä on melkoisesti vaikutusta siihen, kuinka suosituksi topic tulee, joten sen ei sovi olla hutaistu. Hölmöllä aloistusviestillä varustetut topicit ovat myös usein suuren poistouhan alla.
Uuden topicin aloittamisen takia ei kannata menettää yöuniaan, mutta jonkinlainen laaturaja täälläkin sentään on. Näitä ohjeita noudattamalla modet pysyvät ystävinäsi.
Ai niin, vielä yksi asia:
KUITATKAA TÄMÄ TOPIC! Haluamme tietää, että tämä kaikki on tietoisuudessanne. Selatkaa lisäksi tämän topicin
kaikki sivut läpi, useasta viestistä löytyy nimittäin hyödyllistä infoa viestien kirjoittamisesta. Kiitos!
Vastatkaa toki myös tuohon pieneen kyselyyn, jonka piilotin tämän topicin yhteyteen.