|
Olen muutaman kuukauden työstänyt nykyaikaan sijoittuvaa tarinaa, joka hakee juurensa ja syynsä Lapin sodasta. Tiedän, että sota-aihe ei ole muodissa, mutta tämä ei oikeasti ole sotatarina.
Panen tämän pätkän tänne julkisesti tuomittavaksi. Haluaisin hioa tyylini kuntoon ja muutenkin kehittyä kirjoittajana. Tämä pätkä on ominta itseäni. Teksti on syntynyt miettimättä, lauseet ovat tulleet ulos juuri siinä muodossa, missä ne nytkin ovat.
Toimiiko? Tarinaan uskon, sillä se on vahva, ja se toimii, jos saan kerronnan kuntoon.
- Tiedätkö, mikä tämä on? Viktor kysyi mennen suoraan asiaan. Hän laski Juhon eteen pöydälle reunoistaan hapertuneen valokuvan. Kuvan keskellä meni valkoinen, hajoava taitos. Juho hätkähti. Kuva oli tuttu. Hän oli nähnyt sen lapsuutensa joka ainoana päivänä kotonaan olohuoneen kirjahyllyssä. Venäläisten kuva oli kuitenkin vähemmän kuin postikortin kokoinen, kun taas Juhon kotona ollut kuva oli suurennettu noin puolen A4-arkin mittoihin. Kuvassa oli surullisen näköinen, hyvin vaalea mies. Miehen väsynyt katse oli suunnattu jonnekin kauas kuvaajan taakse. Juho ei voinut muuta kuin myöntää, että oli nähnyt kuvan ennenkin. - Sitten tunnet myös kuvan henkilön, venäläinen totesi, veti kuvan itselleen ja taittoi sen varovasti kahtia entistä saumaa myöten ja työnsi sitten lompakkoonsa. - Tunnen, vaikka en ole koskaan nähnytkään, Juho vastasi. - Niin, hän on isoisäsi, mies, jonka mukaan sinut on nimetty. Juho nyökkäsi. Venäläinen oli oikeassa. Kuvassa oli hänen isoisänsä, joka oli kaatunut Lapin sodassa. Se oli oikeastaan ainoa asia, minkä Juho tiesi hänestä. - Minulla on sinulle tarjous. Saat mahdollisuuden palauttaa hänen kunniansa, venäläinen sanoi ja katsoi Juhoa tiukasti kasvoihin. Minkä kunnian? Juho ihmetteli. Ääneen hän sanoi: - En ymmärrä, mistä puhut. Viktor näytti ensimmäistä kertaa hiukan epävarmalta. - Tiedätkö, että hän ei kuollut taistelussa? Juho pudisti päätään. Sitä hän ei ollut tiennyt. - Hän sai taudin, sama tauti surmasi myös koko hänen osastonsa, venäläinen kertoi. - Ilman sairastumistaan hän olisi tehnyt suuren teon Suomen puolesta. Nyt minä tarjoan sinulle mahdollisuutta tehdä tuo tehtävä loppuun. - Onko sillä mitään väliä? Siitä on jo varmasti kuusikymmentä vuotta. Viktor kohautti olkapäitään. - Ehkä sillä on. Puhutaan samalla myös isosta rahamäärästä. - Aika salaperäistä... - En halua kertoa kaikkea, ellet auta. Viktor näytti olevan myös ison rahamäärän perässä, Juho päätteli. - Et varmaan ole täällä pelkästään yhden kauan sitten kuolleen suomalaisen kunnian palauttamisen vuoksi? - En ole, Viktor myönsi ja huokaisi sitten syvään. - Minä myönnän suoraan, että olen enemmän rahan perässä. Ja kerron vielä senkin, että olen tehnyt tätä tapaamista varten jo monta vuotta työtä. Juho katsoi häntä ihmetellen. Monta vuotta? - Aluksi hain sinua Saksasta. Olin siellä viisi vuotta tutkimassa sota-ajan arkistoja. He olivat kuitenkin hävittäneet valtavat määrät papereita. Tai Neuvostoliittolaiset olivat hävittäneet niitä vallatessaan Berliinin. Yhtä kaikki, kesti viisi vuotta, ennen kuin käsitin, että olen väärässä maassa. Sen jälkeen tulin Suomeen. - Miksi Saksa? Juho kysyi kun venäläinen vaikeni hetkeksi. - Etkö nähnyt kuvasta? Miehellä on siinä saksalainen univormu. Jopa kauluksen SS-merkki näkyy. Nyt Juho henkäisi tahtomattaan. - Kuuluiko hän SS:ään? - Waffen SS. Se oli värvättyjä ulkomaalaisia sotilaita varten perustettu osasto. Isoisäsi kuului siihen. Sanon heti, että Lapin sodassa hän ei osallistunut yhteenkään taisteluun, joten hän ei käynyt oman maalaisiaan vastaan.
|