No niin, eli pistin siis Pöytälaatikon stylesheetit uusiksi. Tämä täytyy toki tehdä käsin muokkaamalla joten jotain häikkää koodiin on saattanut jäädä, joten jos jossain on jotain kummallisen näköistä niin huomattaukaa ja kertokaa mistä moinen moka löytyy, niin osaan sen sitten korjata. (Esim tätä kirjoittaessani huomaan, että noiden hymiöiden taustaväri on jäänyt vaihtamatta...)
Tämän hetkinen ulkoasu on mun henkilökohtaisten mieltymysten mukaan tehty, tosin perustuen ton edellisen saamaan palautteeseen, joten demokraattisella lynkkauksella tai rakentavan kritiikin perusteella muutoksia voi aina tehdä :------D
Muutokset joita pystyn tekemään liittyvät lähinnä ulkoasuun, toki voin tutkia onnistuuko muukin. Esim sisennystä toivottiin ja siihen on olemassa BBcode-tagi, mutta eihän se tietenkään invisionfreen foorumeilla toimi...
Täältä muuten löytyvät ne joiden pitäisi toimia.
Tällä hetkellä foorumin leveys määräytyy ton logokuvan mukaan, ja sopivasta leveydestä olisi kiva saada palautetta niin tiedän mitkä olisi hyvät mitat uudelle logolle. 800 pikseliä on sellainen aika perus jonka pitäisi näkyä pienimmälläkin näytöllä, mutta en tiedä onko se sitten liian kapea - itse olen nimittäin mieltynyt aika kapeaan mutta en sitten tiedä mitä muut on mieltä =)