Sinä ja tulevaisuus
| Kelhanion |
|

Administrator
   
Group: Admin
Posts: 151
Member No.: 1
Joined: 14-May 04

|
Tämän topiikin suuri kysymys on: mikä sinusta tulee isona?
Mitkä ovat suuret suunnitelmasi opiskelun suhteen ja mikä tärkeintä, miten kirjoittaminen liittyy niihin? Aiotko suunnata alalle kirjoittamista ajatellen vai hankitko erillisen leipäpuun?
Omat suunnitelmani ovat hajanaiset. Sen tiedän, että kirjoittaminen ei liity suoranaisesti tulevaan ammattiini. Ensisijaisena haaveenani on päästä opiskelemaan Helsingin kauppakorkeakouluun, mitä varten olenkin päntännyt koko kevään ajan. Ideana olisi:
1. Valmistua kauppatieteiden maisteriksi 3. Rikastua 4. Löytää ohessa aikaa merkittävän kirjailijanuran luomiseen
Suunnitelmastani puuttuu vaihe kaksi, joka oletettavasti sisältää rikastumissuunnitelmani. Pääasiallisesti suunnitelmanani on siis pakertaa "kunnollisen" ammatin parissa tehdessäni samanaikaisesti töitä suuren unelmani - kirjailijaksi tulemisen - eteen.
Jokaisella kunnon suunnitelmalla on myös varasuunnitelmia. Niin myös tälläkin. Olen hakenut Helsingin yliopistoon opiskelemaan lingvistiikkaa ja kieliteknologiaa, jotka myös kiehtovat minua suuresti. Jos onnistun parin viikon sisällä omaksumaan apikoalveolaariset lateraalit kumppaneineen, saattaa minua odottaa ura kielen parissa. Rahasampo ei tämä suuntaus ole, mutta sitäkin mielenkiintoisempi.
Jokaisella kunnon varasuunnitelmalla on myös varavarasuunnitelmia. Tänään sain tietää päässeeni papereilla sisään Tampereen teknilliseen yliopistoon tietojohtamista opiskelemaan. Tämä on minulle lähinnä varavaravaravaihtoehto mm. yliopistomatematiikan (jonne haen myös papereilla) jälkeen.
Kävi hakurumbassa miten kävi, on yksi asia selvä. Aion hankkia "kunnollisen" leipätyön kirjallista läpilyöntiäni odotellessa, mielellään sellaisen, jossa viihdyn. Haaveena on saavuttaa tulevaisuudessa sen asteinen taloudellinen vapaus, jotta voisin omistautua kokonaan kirjoittamiselle. Läpilyönnin epäonnistuessa pyrin varmistamaan hyvän turvaverkoston, johonka rojahtaa.
Miten siis sinulla? Mikä ura sinua kutsuu vai kouluttaudutko ollenkaan? Miten aiot sisällyttää kirjoittamisen elämääsi?
|
|
|
| Noirre |
|

Raapustelija
   
Group: Members
Posts: 114
Member No.: 3
Joined: 17-May 04

|
"Riskit ovat elämän suola." Sanon minä. Naah, jos olen täysin rehellinen, on tulevaisuuteni kanssa vähän niin ja näin. Inhottaa kun pitäisi tietää niin tarkalleen mitä tekee vaikka on hädin tuskin täysi-ikäinen. Tämä aihe aiheuttaakin sangen usein kränää minun ja rakkaan äitini välille. Itseasiassa juuri eilen onnistuin pahoittamaan mieleni ihan kunnollisesti kun tuli otettua esille sellainen vaihtoehto, että ryhtyisin koirien kasvattajaksi. Äitini kun on sitä mieltä että kirjoittamisen lisäksi tarvitsen kunnollisen, "porvarillisen" ammatin. En väitä, ettenkö olisi hänen kanssaan samaa mieltä, sillä tiedän, että kirjailijan urassa on suuret riskit. äh, kirjoitan loppuun myöhemmin, tuli noutaja joka ei odota ^^;; //Noh, nytpä pääsin jatkamaan loppuun  Niin, siis ne riskit. Olen miettinyt monia ammattivaihtoehtoja sisustussuunnitteliasta maskeeraajaan asti. Koulun jälkeen luultavasti haen teatterikorkeaan - ja jos en sinne pääse jään vanhempien liikkeeseen töihin ja kirjoitan. Sitten haen uudestaan seuraavana vuonna  Kaikki tietysti riippuu siitä miten kirjoittamishommat alkavat sujua. Yritän kovasti viimeistellä kirjani kesällä ja saada novellikokeilman aikaiseksi - tarjoan niitä sitten kustantajalle. Katsotaan millaista palautetta tulee takaisin ^^ Jos sellainen onnenpotku kohdalleni sattuisi, että heti saisin tekstini julkaistuksi, svoi olla että jään kokopäiväiseksi kirjailijaksi heti koulun jälkeen. Sitten kun on sen verran saatu säästettyä että saan omakotitalon niin alan myös kasvattamaan koiria ^^ Jos taas en saa tekstejäni läpi enkä pääse teatterikorkeaan ja vanhemmat alkavat ottaa hermoihin yritän saada pankkilainaa ja hankin omakotitalon jossa voin kasvattaa koiria ja sitten kirjoittaa. Ha! Aina onnistuu~ En ajattele tulevaisuutta kovin vakavasti tai suunnitelmallisesti. Seen minkä voin ja muuten elän sellaista Hakuna Matata-elämää. Tulevaisuus tulee kun se tulee ja silloin sitä katsotaan silmiin ja kohdataan se.
--------------------
|
|
|
| Luna |
|

Runosielu
 
Group: Members
Posts: 18
Member No.: 12
Joined: 18-May 04

|
En oikein ole suunnitellut tulevaisuutta pitkälle koska: A) Vielä peruskoulua vuosi käymättä  Tulevaisuus on yksi niistä asioista joita pelkään Mutta näillä näkymin lähden yhdeksännen luokan jälkeen Keravan ammattiopistoon tekniikan ja liikenteen alalle. Ja täältä vielä tarkemmin laborantin koulutukseen. Siitä en ole varma enkä mistään muustakaan. Mistä sitä tietää ettei maailman loppu tule jo huomenna. Tai tämä tietokone voi tässä räjähtää ja menetän muistini tai jätän tämän maailman taakseni.
--------------------
Love is pain, Love is blood but Love is also Love
|
|
|
| Fireangel |
|

Kirjoittaja
    
Group: Members
Posts: 239
Member No.: 2
Joined: 16-May 04

|
Hain Samk:iin viestintään, matkailuun ja sosiaalikoulutukseen. Kirjoituksista napsahti M, M, C, C, C. En tiedä mitä haluan tehdä työkseni/opiskella, niinpä vain hain minne sattui, jotta saisin tukea. Viestintään tahtoisin, mutta en pääse...en ihan täytä kriteereitä. Tulevaisuus on täysin auki, mietin sitä lähes päivittäin ja kesä tuntuu jotenkin viimeiseltä selvältä asialta, johon voi tarrata kiinni. Lapsuus on lopullisesti ohi, mutta tuntuu etten ole aikuistunut yhtään ...Enkä toisaalta ehkä haluaisikaan tula aikuiseksi, joka unohtaa haaveksia... Kirjoittamista jatkan, mutta realistisena en odota menestystä. Kuitenkin olen valmis tekemään töitä yrittääkseni saavuttaai sitä menestystä. Vielä on kuitenkin vuosien verran kehittymistä edessä. En ole äärimmäisen lahjakas, mutta pystyn parantamaan.
--------------------
It's nice to be important, but it's more important to be nice. -Scooter-
Fireangel, I used to think that you are insane. Then I got to know you better...and now I know that you really are insane!
|
|
|
| Kaamosaika |
|

Runosielu
 
Group: Members
Posts: 30
Member No.: 17
Joined: 23-May 04

|
Luultavasti menen opiskelemaan lukion jälkeen joko psykologiaa tai sitten tiedotusoppia, mikäli sitä vielä tuossa muodossaan on mahdollisuus opiskella. Toiveitteni mukaan minusta tulee toimittaja tai psykologi isäni tapaan (Kyseessähän ei missään tapauksessa ole minkäänlainen iskän puolelta tullut kannustus tai pieni toive  ) Toinen vaihtoehto on, että minusta tulee alkoholisoitunut taiteilijanrenttu, joka asuu pahamaineisessa ateljeekorttelissa ja pitää pimeää kirjallisuusseuraa, jonka jäsenet suunnittelevat Suomeen uudenlaista kulttuurivallankumousta. Tai sitten koen uuden valaistuksen ja tahdon palavasti ruveta assanvessansiivoojaksi Pasilaan. Kukapa tuosta tietäisi... Vähän paineita leijuu ilmassa, sillä äitini suoritti neljästä aineesta ällät. Ja minähän en tietenkään tahdo jäädä alakynteen, joten ahkeruus ei olisi ainakaan pahitteeksi. Laiska lapsi kun olen, voin vain pitää mielessä nuo tavoitteeni ja mennä tuulta päin. Ehkä se siinä sitten selviää samalla, mikä ura vaikuttaa mielenkiintoisimmalta ja sopii minulle eniten.
--------------------
Talvisin olen perhonen.Lennän tuulta paeten.Pilviä taivaalla seuraten,sieluna ilmassa leijuen.Hakien pesää,kaivaten kesää.Kevättä muistellen,itseään paikkaillen.Haavoja nuolen. Unohdan,kuolen.Syntyäkseni uudestaan,rakentaakseni uuden maan.Silmäni kuivaan,värisen.Näin elää perhonen,näin elää ihminen.
|
|
|
| Syysprinsessa |
|

Runosielu
 
Group: Members
Posts: 27
Member No.: 6
Joined: 17-May 04

|
Tällein niin kuin aloitan nyt kertomaan, että mitä meinaan tehdä kesäloman jälkeen. Yhdeksännellä luokalla, minusta tulee kunnon hikke. Aion todellakin korottaa ainakin hieman numeroitani. Aika tasainen rivi 9:jä kun on välillä niin rasittava  . Lukioon saatan mennä joko Järvenpään lukioon tai pyrkiä Kulosaaren lukioon. Katsotaan nyt. Lukion jälkeen menen varmaan yliopistoon lukemaan historiaa ja sitten minusta voisi tulla historian opettaja. Minä aion kirjoittaa vain omaksi ilokseni. Jos joskus saan jotain omasta mielestäni parempaa, niin voisin harkita sen kustantajalle lähettämistä, mutta en ole koskaan harkinnutkaan kirjailijan ammattia. Kun lukee jostain kirjojen takaa niiden kirjailijoiden henkilö historioita, niin ne on melkein aina sitä luokkaa, että niillä oli aiemmin "oikea" työ. Ja sitten he siirtyivät kokonaan kirjoittamaan, kun heidän kirjansa alkoivat myydä
--------------------
Why do I even try, when no-one understands me. Why...
|
|
|
| noorap |
|
Haaveilija

Group: Members
Posts: 4
Member No.: 28
Joined: 14-June 04

|
Niin siis minun tulevaisuuteeni kuuluu vielä tässä vaiheessa tarkoitus pyrkiä ensisijaisesti ensi vuoden yhteishaussa Ressun lukioon ja joihinkin, joiden tarkkaa järjestystä en ole vielä päättynyt ja joilla toivottavasti ei ole väliä. Tarkoitus olisi sinne Ressuun päästä ja yhdeksännellä luokalla nostaa keskiarvoa niin lähelle kymppiä, kuin sen saan (9.5 se on nyt).
Mutta sieltä tarkoitus olisi hankkiutua teknilliseen korkeakouluun. Diplomi-insinööriksi tarkoitus olisi valmistua lopulta. Äiti, isä ja isäpuoli. Diplomi-insinöörejä. Eli ainakin on turha sen pidempään miettiä, mistä tämä ammatinvalinta on tullut mieleeni. Siitä, minkä alan diplomi-insinööriksi haluan, ei minulla ole vielä hajuakaan. Katsotaan, minulla on lukio aikaa päättää.
Kirjailijan ammatti on minulle mahdoton, todella epärealistinen unelma. Minä en kykene pidempiä tarinoita kirjoittamaan. Novellisti, joka saisi jossain novellikokoelmiakin julkaistuksi, voisi olla upeaa, tavallaan, mutta senkin suhteen olen epäileväinen ja sekään ei juuri ole realismia nähnyt. Nykyisin kirjoitan vain omaksi huvikseni ja koska johonkin minun on saatava purkaa nuo mieleentulleet tekstit.
Minkäänasteisia varasuunnitelmia ei ole. Jos minä en pääse korkeakouluun, pyrin uudestaan. Ja jos sen jälkeen näyttää yhä siltä, etten pääse sinne, olen epätoivoinen ja pyrin uudestaan.
|
|
|
| Pajupuu |
|

Runosielu
 
Group: Members
Posts: 26
Member No.: 26
Joined: 14-June 04

|
Minä joko...
- tulen hulluksi ja jouduin psykiatriseen (tämä ei ole vitsi) - pääsen peruskoulusta hyvin arvosanoin, pääsen Hesan ilmaisutaiteen lukioon ja minusta "tulee" kirjailija - pääsen hyvin arvosanoin peruskoulusta ja minusta tulee rekkakuski
Minulla ei siis ole kauhean monimutkaisia odotuksia tulevaisuudeltani. Tuo ensimmäinenkin saattaa tapahtua(i?), ihan tosissaan. Minä en tunne itseäni tai ajatuksiani kovin hyvin. *jäkä jäkä*
Toiveeni on todellakin päästä Helsingin ilmaisutaiteen lukioon. Kirjoittajapuolelle, vai mikä se nyt oli. Muistaakseni sinne pitää lähettää joitain työnäytteitä. Kenelläkään kokemuksia, onko siellä joku? Jos sieltä valmistuisin, yrittäisin väkertää kirjasarjan ja julkaista sen. As simple as etana.
Totta. Isäni on rekkakuski, ja siinä ammatissa on jotakin selittämätöntä, jotakin kiehtovaa... Matkustelisin ympäri Eurooppaa ja rustailisin "Rekkakuskin runoiluja"-kokoelmaa levähdyspaikoilla.
Minä en siis todellakaan tiedä, mitä teen peruskoulun jälkeen. Pyrin ensiksi varmaankin sinne Helsinkiin, jos en muuta mielenkiintoista tässä välillä löydä. Aika näyttää.
--------------------
So little time, so many books...
|
|
|
| Titania |
|
Unregistered

|
Lukion jälkeen pyrin yliopistoon opiskelemaan todennäköisesti fysiikka pääaineena. Pidän välivuoden opiskellen musiikkia ja kokeilen, tulisiko minusta sittenkin muusikko. Jos, kuka tietää, jollei, opiskelut jatkuvat todennäköisesti hiukkasfysiikan parissa. Muita mahdollisuuksia lienevä matematiikka, kemia, genetiikka ja filosofia - ellei muita rakkauden kohteita (tieteenaloja) ilmaannu. Toivon mukaan pysyn edelleen yhtä harrastusriippuvaisena, laajennan omaa ajatteluani, kehityn ja kasvan ihmisenä.
Ehkäpä minusta tulee vanha ja viisas.
|
|
|
| jeekaka |
|

Kirjoittaja
    
Group: Supermoderaattorit
Posts: 268
Member No.: 58
Joined: 3-February 05

|
Tämän vuoden suunnitelma olisi hakea yliopistoon kirjallisuutta opiskelemaan. Kahden vuoden epämääräisen haahuilun jälkeen olisi jo mukavaa saada edes jonkunlainen suunta elämälle.
Kaduttaa vaan, kun ei lukiossa tullut koskaan opiskeltua. Kirjoitin E, E, M, M, ja lähtöpisteet voisivat olla niin paljon paremmatkin :< (Nyt myös ensimmäisen kerran kunnolla ärsyttää äikän kaksi pistettä ja reaalin yksi.) En myöskään koskaan ole edes oppinut opiskelemaan, joten pääsykokeisiin lukemisen suunnittelukin on jo ihan ylivoimaista.
Varasuunnitelmakin minulla oli: haen ihan tavalliseen amiskaan kuvallista ilmaisua. Tämä suunnitelma saattoi tosin kaatua siihen, että unohdin merkitä hakupapereihin vuoden, jona sain päästötodistukseni.
Ja varmaan joihinkin AMK:hin pitäisi hakea, etteivät, paskiaiset, eväisi minulta työmarkkinatukea.
Sitten minulla myös on opikelupaikka. Ympäristöteknologiaa, jonne pääsin vahingossa. (Jossain suhteissa kirotut todistukseni ovat liian hyvät!) Ensi syksynä, kun ne kysyvät, vieläkö aion lykätä opintojen aloittamista, aion ilmoittaa että sinne en kyllä mene. Kävi miten kävi.
(Joskus aina vihaan tulevaisuudennäkymiäni :D)
Ainoa kirjoittamiseen liittyvä tavoitteeni on saada joskus valmiiksi pieni tarinaprojektini.
--------------------
Ceterum censeo Carthaginem esse delendam.
|
|
|
| Eltehaire |
|
Runosielu
 
Group: Members
Posts: 49
Member No.: 41
Joined: 20-September 04

|
Minulla on kaikki niin auki. Lähinnä minulla on ilmoitettu, että tulen jatkamaan opiskeluja lukion jälkeen Oulussa, sillä minua ei sovi päästää yksin mihinkään. Molemmat ysäväni hakevat kaiketi Ouluun, eivätkä he usko näin lahon ja hommuisen ihmisen pärjäävän yksin missään. Tosiasiassa en tiedä, miten tosiaan pärjäisin, jollei joku olisi muistuttamassa käytännön hommista. Tiedä sitten, minne oikeasti päädyn. Olisi paljon helpompaa, jos olisi kiinostunut vain jostain tietystä jutusta, jolloin voisi keskittää kaiken tarmonsa siihen.
Myöhemmältä iältä toivon, että ammattini olisi sellainen, ettei minun tarvitsisi asua suurkaupungissa. Jonkin aikaa siellä asuminen opiskelujen takia tuskin haittaa, mutta elämääni en siellä halua asua. Miksikään maanviljelijäksi en halua, joten pikkukaupunkikin jostain korvesta käy ihan hyvin.
Pienenä päämääräni oli selvä, halusin USA:n persidentiksi. Kun siskoni ystävällisesti sivisti minua, etten tule pääsemään virkaan, sillä en ole syntyperäinen yhdysvaltalainen, päätin tyytyä Suomen presidentin virkaan. Nykyään homma ei enää kuulosta kovin hohdokaalta, taidan luovuttaa paikkani jollekulle toiselle. Näin vaatimattomasti.
Tällä hetkellä tyydyn opiskelemaan lukiossa ja lykkäämään päätöksen tekoa. Katsotaan, kuinka kauan pääni kestää lukea pitkää matikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja neljää kieltä. Päälle kaikki mahdolliset kuvaamataidon kurssit ja muuta pientä sekalaista pakollisten ohella. Tässä jaksossa on kolme kurssia täyden lukujärjestyksen yli. Joku idiootti meni sanomaan minulle, ettei lukion todistuksen keskiarvolla ole paljoa väliä (omani on kuitenkin yli 9), joten päättelin voivani rauhassa opiskella kaikkea, mitä haluan kokeeilla. Katsotaan nyt, käykö tässä hyvin vai hyvin huonosti.
--------------------
Aut viam inveniam aut faciam.
Joko löydän tieni tai teen sen itse.
|
|
|
| Fireangel |
|

Kirjoittaja
    
Group: Members
Posts: 239
Member No.: 2
Joined: 16-May 04

|
Vedin lukion läpi aika....rennosti. Kirjoituksiin en sitten oikein lukenut, tuloksena olivat äikkäM, enkku M, lmatikka C, ruotsi C, reaal C. Yksiin pääsykokeisiin olen noilla päässyt ja yhteensä 6 paikkaan olen hakenut. Tulee aiak luuseri olo.
Nyt olen ajatellut hakea sosionomiksi, viimeksi en päässyt edes kokeisiin. Ehkä nyt kenties lopulta vähintään 5kk työkokemuksella voisi jo saada arvostusta kasaan. Haku on edessä ja olen edelleen yhtä saamaton kuin ennen. Ihmettelen jos pääsen opiskelemaan, hyydyn viime haastattelussa aika täysin. Oli vähän henkilökohtaisi huolia masennuksesta kärsivän ystävän itsemurhayrityksestä alkaen, eikä kysymys "onko lähipiirissäsi sairastapauksia" juuri auttanut asiaa. Lukkoon menin ihan täysin kun alkoi vaan pirusti itkettää ja keskitin voimani siihen " en itke, en itke mantraan".
Yliopstoihin sentään pääsee helpommin pääsykokeisiin näyttämään kykynsä. Ammattikorkea onkin sitten paskempi homma.
--------------------
It's nice to be important, but it's more important to be nice. -Scooter-
Fireangel, I used to think that you are insane. Then I got to know you better...and now I know that you really are insane!
|
|
|
| Hazel |
|

Raapustelija
   
Group: Members
Posts: 116
Member No.: 44
Joined: 30-September 04

|
Niin, reaali, enää vain viikon päästä. Minunkin pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennä lukemaan sitä bilsaa, harjoittelemaan kemian ja varmaan fyssankin tehtäviä. Ja mitä minä teen, kaikkea muuta. Ja en oikeastaan mitään... Ja reaali on vain yksi niistä aineista mitä pitäisi lukea. Onhan minulla siitä jo E pohjalla, mutta minä en reaalissa vain voi tyytyä E:hen jos on mahdollisuus sitä korottaa. Laudaturista saa henkisen mielihyvän lisäksi myös enemmän lähtöpisteitä.
Minä olen hakemassa eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan Helsingin yliopistoon. Jos en sinne pääse, niin toivon mukaan pääsen bilsalle, eli samaan paikkaan kuin Shania. Vuoden päästä tosin hakisin varmaankin uudestaan eläinlääkikseen.
Eli tarkoitus olisi päätyä eläinlääkäriksi. Mieluiten muuttaisin jonnekin pois kaupungista. Olen asunut lähes koko elämäni maalla, lukuunottamatta viimeistä kolmea vuotta, lukioaikaa Helsingissä. Haaveissa olisi iso perhe, iso koti, eläimiä... Seuraavasta muutamasta vuodesta en kuitenkaan vielä osaa sanoa oikein mitään. Lukion jälkeen pääsen kyllä jonnekin opiskelemaan (jos ei muuta, niin matikan laitokselle, sinnehän pitäisi jo E:n papereilla päästä suoraan sisään (ja E on jo pohjalla, nyt haetaan L:ää)), mutta jäänkö tänne (sisaruskommuuniin) asumaan, muutanko soluun (ei kiva vaihtoehto, pitäisi jättää kissat, mutta kun ei täällä kestä asua), vai onnistuisiko jotenkin pääsemään jossain välissä asumaan johonkin yksiöön kohtuuhinnalla, niin että voisi ottaa ne kissat mukaan ja hankkia koiran (koirakuume) ja jossa tarvitsisi siivota vain omat sotkut, ei kolmen hengen.
Ja sitten kun onnistuisi vielä aktivoimaan oman kirjoittamisenkin... :T
|
|
|
| tolonen |
|
Haaveilija

Group: Members
Posts: 8
Member No.: 267
Joined: 28-May 09

|
-Vakituisen työn jälkeen ja ankaran rahasäästön kerryttyä muutto Uppsalaan. -Muutto Rovaniemelle hirsimökkiin valmistelemaan suurta läpimurtokirjaa.
Okei, ei varsinaisia suunnitelmia, koska kaikki vähän turhan lennokkaita ajatuksia. Jos lähtee liikaa asioita suunnittelemaan niin kaikki läsähtää kuin pannukakku, uskokaa pois.
|
|
|
| Ruostesorsa |
|
Haaveilija

Group: Members
Posts: 6
Member No.: 167
Joined: 11-July 08

|
Aiemmin tulevaisuus oli selvä: Lukion kautta oikikseen tai jos sinne ei heti pääse niin suomen kielen puolelle  Ja uusi yritys oikikseen kunnes pääsee sisälle. Ja tietty julkaista joku teos. Ja elää hyvä elämä ihanan perheen kanssa ja olla sikarikas asianajaja. Nykyisin onkin suurempia ongelmia: Yhteishaku tehty ylemmän suunnitelman mukaan ja nyt haluaisinkin vaihtoehtoihini 3 tai 4, eli amiksen auto- tai automaatiopuolelle, kuitenkin kaksoistutkinnon kanssa. Ja siitä sitten ammattikorkeaan automaalariksi tai jotaan  Kai sinne lukioon ollaan menossa enkä minä siihen kuole mutta kun nyt ei innosta kuin tuo amis... Plääh. Ja täydennyshausta tietenkään löydy paikkoja haluamilleni linjoille, ihan varmana ei. Eli tulevaisuus on ihan sekaisin
--------------------
Mielummin aitoa tyhmyyttä kuin keinotekoista älyä.
|
|
|
Track this topic
Receive email notification when a reply has been made to this topic and you are not active on the board.
Subscribe to this forum
Receive email notification when a new topic is posted in this forum and you are not active on the board.
Download / Print this Topic
Download this topic in different formats or view a printer friendly version.
|