No niin, kehitellä esittelyn, joka ei ole liian pitkä, muttei myöskään liian lyhyt. Yritin löytää itsestäni vanhempaa esittelyä muilta foorumeilta, mutta mikään ei tuntunut osuvalta

Olen espoolainen lukiolainen, vapaa-ajalla tarinoitsija sekä vaihtelevissa määrin haaveilija ja seikkailija. Taiteellisuuteni rajautuu lähinnä proosaan; runous, kuvataide ja musiikki jätettäköön siinä paremmille. Proosassakin rajaan alueeni korkeaan fantasiaan. Pitkän tarinani laitoin telakalle viikko-pari sitten siksi, että olen mielestäni liian naiivi kirjoittamaan sitä nyt. Palailen siihen sitten, kun saan itseluottamukseni raavittua takaisin kasaan. Projektit eivät silti lopu ja lyhyempiä tekstejäni voisin laitella tännekin. Jos jo nyt kiinnostui teksteistäni, ne löytyvät Vuodatuksesta
"tarinablogistani".
Elämäni tällä hetkellä täyttää koulu, kesän odotus, suomirock sekä tanssitunnit - tässä nimenomaisessa järjestyksessä. Kesää odotan kuljeskelemalla ulkona niin paljon kuin mahdollista koiramme - katso avatar - kanssa.
Ensi kesään tärkeimpänä osana kuuluu koiranpentu, jonka saan syntymäpäivälahjaksi. Ohitin pari viikkoa sitten tuon maagisen rajapyykin ja täytin 18 vuotta. Sen kunniaksi yritämme saada minulle "oman vauvan" eli paimensukuisen lapinkoiran. Yhdestä pentueesta olemme varanneet pennun, mutta moni asia voi muuttua, sillä penikathan eivät ole vielä edes syntyneet.
Musiikkia vielä tarkennan sen verran, että tärkeimpiin bändeihin lukeutuvat Eppu Normaali, Teräsbetoni, Nightwish ja Kotiteollisuus. Sitten voisin sanoa, että tällaisen sain aikaiseksi, kysykää, jos on jotain kysyttävää ^^